Timjamikana on arjen mutkaton ateria, joka valmistuu reilussa puolessa tunnissa.
Maukas kokonaisuus syntyi tällä kertaa käytettäessä vihanneksia, pakasteherneitä lisukkeena, jotka sulivat nopeasti juoksevan veden alla ja muistuttavat maullaan kesän tuoreudesta. Sulatusohje löytyy mm. kotimaisen hernepussin kyljestä. Hyvä lisukeyhdistelmä on myös esimerkiksi avokado ja paahdettu sipuli tai keitetyt perunat, riisi ja salaatti..
Tarvitset neljään annokseen
paketti kanan rintafilettä ( 6-8 kpl)
suolaa, esimerkiksi Guèranden merisuolaa
mustapippuria
voita
tuoretta timjamia
sitruunaa

rintafileen sijasta myös struunalla maustettua ohutleikettä tai filetta.
Paista (sitruunalla) ja muilla mausteilla maustetut kanaviipaleet isossa paistinpannussa. Kun kana on ruskistunut molemmin puolin, lisää lihan päälle timjamia, ja jätä fileet hautumaan kannen alle pannulle noin kymmeneksi minuutiksi. Anna kanojen höyrystyä niin, että kana saa lisämakua yrtistä. Lisää tarpeen mukaan hieman nestettä pannulle. Koristele kana tuoreella timjamilla tarjoiluun. Näyttävä sekä maistuva, nopea arkiruoka on valmis .
Ruokajuomaksi yhdistimme kevyen ja hedelmäisen Alsacen Crémantin, Pfaff Crémant d’Alsace Blanc de Blancs Brut´n (AC Alsace) , joka on valmistettu Pinot Blanc- ja Auxerrois -rypäleistä ja antaa myös sopalle ripauksen juhlavuutta arkeen ja varsinkin jos tarjoat sitä aterian alkukeittona. Pfaffin Crémant on valmistunut perinteisellä samppanjamenetelmällä.

Crémantissa on miellyttävät tasapainoiset kuplat, siinä on myös hieman briossisuutta ja hedelmäisyyttä, aprikoosin ja persikan vivahteita, mikä myös luo puolikuivaa suutuntumaa tähän erittäin kuivaan juomaan. Crémant on hennon paahteinen.
Alkoholi% 12%, sokeria 8.0g/l, hapokkuus 6,1g/l. Alkon tuotenumero 579917.
Kuvat EatinHelsinki/Ideal Helsinki