Mikä avuksi ja mitä tehdä sienisaaliille, kun pakastin on jo täynnä, suolasienet purkitettu ja päivittäisistä saaliista on tehty kyllästymiseen asti ruokaa?! Hyvä neuvo on: säilö sienet kuivaamalla!
Monen sienen maku ja aromit vahvistuvat kuivattaessa. Kuivattujen sienien monipuolisesta makukirjosta voi nauttia koko pitkän talven. Kokeneet sienestäjät kuivaavat sieniä monin tavoin.
Sienisatokausi jatkuu hyvänä. Metsät notkuvat erilaisista sienistä, ja ainakin oma kokemukseni on, että sieniä on riittänyt tänä sesonkina kerättäväksi enemmän kuin edellisinä. Tietenkin tässä yhteydessä on erityisesti muistettava, että sienisaaliiden kanssa on hyvä olla valppaana. Sienisesonkina, jolloin maastoissa on paljon seiniä, myös syötäväksi kelpaamattomia ja myrkyllisiä lajeja on paljon. Perussääntöhän on se, että sienestäjä kerää vain niitä sieniä, jotka varmasti tuntee. Kokemattoman kannattaakin ottaa kokenut sienestäjä mukaan metsään tai mennä opastetulle retkelle, mikä on turvallinen tapa aloittaa tämä upea harrastus. Hyvä sienikirja on edelleen hyvä ostos.

Hedelmä-/sienikuivuri -kuivaus sopii myös ensikertalaiselle. Kuivureita on saatavissa monilta tuotemerkeiltä. Koot ja tehot saattavat vaihdella, samoin kuivatusaikojen pituus.
Itselläni hurisee parhaimmillaan sienisesonkina kotona kaksi kuivuria. Toinen on hieman toista suurempi ja tehokkaampi. Niissä kuivausajat vaihtelevat 6-10 tuntiin. Lopputulos, kuivattu sieni, on molemmissa yhtä hyvä.
Kuivuria hankittaessa on hyvä tarkistaa, että laite soveltuu sienenkuivaukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lämpötila, jossa kuivaus tapahtuu on oikea. Erilaiset elintarvikkeet tarvitsevat erilaisia lämpötiloja. Sienten kuivauslämpötila on maksimissaan 40 astetta, mikäli kuivuri puhaltaa kuumempaa ilmaa sieni alkaa kypsyä. Kuivattu sieni on napakka ja kuiva. Kuivatut sienet kannattaa säilöä puhtaassa kannellisessa ilmatiiviissä lasipurkissa huoneenlämmössä. Mikäli purkkiin tulee heti purkittamisen jälkeen kosteutta, on oletettavaa, että sienet eivät ole tarpeeksi kuivia.

Mitkä sienet sitten soveltuvat kuivattaviksi? Sienikirjoissa on usein tietoa sienten sopivista säilömistavoista. Moni sieni sopii kuivattavaksi, esimerkkeinä voi mainita tatit, suppilo- ja kosteikkovahveron, kantarellin, mustatorvisienen sekä haperot. Myös sikurirousku, päinvastoin kun monet muut rouskut, jotka ovat parhaimmillaan suolasieninä, sopii kuivuriin. Sikurirousku on pieni, keittämättä syötäväksi kelpaava hyvä ruokasieni, josta sienestäjä löytää aromikkaan sikurin tai curryn tuoksun ja maun. Kuivattu sikurirousku sopii käytettäväksi mausteen tai lisukkeen tavoin vaikkapa itämaisiin wokkiruokiin.
Ennen kuivausta käsittele sieni normaalisti. Puhdista ja pilko se pieniksi ohuiksi siivuiksi, jolloin kuivausaika on optimaalinen. Kun valmistat ruokaa kuivatusta sienestä, liota ne ensin, ja käytä tuoreen sienen tavoin.
Lisää ruokaohjeita TÄÄLTÄ
Teksti Tiina Väkeväinen, ruokatoimittaja