Gina Bulgamin on helsinkiläinen korumerkki, joka on Indonesiasta Suomeen vuonna 1997 muuttaneen Gina Bulgamin-Salon suunnittelema.
Bulgamin-Salo valmistui vuonna 2007 Lahden Muotoiluinsituutin koru- ja esinemuotoilun linjalta. Hän aloitti jo opiskeluaikanaan omien korujen suunnittelun ja valmistuksen vuonna 2005. Korut ovat Suomessa perinteisesti käsitehtyjä ja viimeistelty moderneilla työtekniikoilla.

Gina Bulgamin-Salon koruissa käyttämä muotokieli sisältää runsaasti hänelle tärkeitä geometrisiä ja orgaanisia muotoja. Korujen tyyli on yksinkertaisen tyyliteltyä, jopa veistoksellista. Suunnittelijan kertoman mukaan monet visuaaliset lopputulokset syntyvät intuitioina ja välähdyksistä – alitajunnasta hänen nähtyään erilaisia muotoja, oli kyseessä sitten portaat, jokin arkkitehtorinen yksityiskohta tai luonnosta sammaleen rakenne.

Gina Bulgamin-Salo yhdistelee koruissaan erilaisia yksityiskohtia.
— Haluan yhdistää muotoja hillitysti, ja käytän määrättyjä tekstuureja korujen pinnoilla. Skandinaavisen selkeä korutyyli pitää sisällään myös vaikutteita juuriltani Indonesiasta, hän tiivistää.

Gina Bulgamin-Salo työstää koruja kelta- , ruusu- ja valkokullasta, mutta hopeaan hän oman kertomansa mukaan rakastui, sillä hopeaa on mukava muotoilla, siitä voi luoda erinomaisesti moderneja ratkaisuja.
Korukokoelmissa on koruja, joista on valmistunut myös uniikkeja kappaleita. – Teen mielelläni koruistani omalla muotokielelläni uniikkeja, jos asiakas toivoo koruun jotain ekstraa, ja joka tekee korun uniikiksi myös asiakkaalle, suunnittelija luonnehtii.

Bulgamin-Salo osallistui vuonna 2005 Lahdessa pidettyyn nuorille korumuotoilijoille suunnattuun kansainväliseen Fabergé Biennaleen, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Myös hänen suunnittelemansa sormus oli vuonna 2014 järjestetyssä Vuoden kaunein sormus -kisassa finalistityönä.

Gina Bulgamin-Salo on juuri vuokrannut oman rauhallisen työhuoneen Helsingin Töölöstä, jossa hän keskittyy uusien mallien suunnitteluun ja mallistonsa kasvattamiseen. Uusia koruja mallistoon syntyy slow fashion -ajatuksella. Koruissa käytetään kierrätettäviä, uudelleen sulatettuja jalometalleja, kuten kierrätyshopeaa ja -kultaa.
****
Kuvat: Gina Bulgamin-Salo
Tästä löydät korumerkin kotisvuille
Instasivu löytyy täältä