Folklore Studio haluaa kaunistaa koruillaan arkea

Korumuotoilija Tanja Ahjopalo avasi Folklore Studion Helsingin Alppilaan vuonna 2012. Kesällä 2018 liike muutti Kruununhakaan. Avarasti sisustettu, kivijalassa toimiva liike- ja työtila sijaitsee nyt Mariankadulla.

Ahjopalolla oli pitkään haave omasta liikkeestä. Valmistuttuaan Lahden Muotoiluinstituutista koru- ja esinemuotoilijaksi vuonna 2008 hän työskenteli aluksi kokeneiden kultaseppien työhuoneilla kehitellen omaa mallistoa.

Korumuotoilija Tanja Ahjopalo työskentelee Helsingin Kruununhaassa, jossa myös sijaitsee Folklore Studion liike. Kuva Laura Karlin.

Nyt Folklore Studiolla valmistuvat ajattomat modernit korut. Tanja Ahjopalo kertoo myös tekevänsä asiakkaille koruja tilauksesta. Valmistuviin tilaustöihin yhdistyvät usein juuri Folkloren tyyli ja koruja personoi tulevan korunkantajan toivomukset. – Suunnittelen mielelläni koruja uniikkeina tilaustöinä. Yhdessä asiakkaan kanssa suunnittelu on palkitsevaa, kun valmis koru sopii käyttäjänsä persoonaan ja siitä tulee hänelle lempiesine, joka kestää käytössä parhaassa tapauksessa koko hänen loppuelämänsä ajan, Ahjopalo kiteyttää.

Usein juurikin jokin etappi tai merkkipäivä tilauskoruasiakkaan elämässä tuo hänet liikkeeseen. Tilauskorut valmistuvat asiakkaan toivomuksesta; keltakullasta, valkokullasta, ruusukullasta tai hopeasta. Ahjopalo tekee luonnospiirrokset korusta. Siitä alkaa prosessi, joka johtaa korun valmistumiseen.

Tilauskorut valmistuvat asiakkaan toivomuksesta; keltakullasta, valkokullasta, ruusukullasta tai hopeasta. Muotokieli ja detaljit suunnitellaan yhdessä koruntekijän kanssa. Esimerkkeinä tilaustöistä kuvissa hopeiset Viuhka-korut, kullasta valmistettu Palapeli-riipus ja hopeinen Perhe-koru.

Selkeälinjaisia valmiskoruja

Folkloressa valmistuvat valmiskorut ovat selkeälinjaisia, muotokieli on yksinkertainen ja geometrinen. Kokoelmien ajattomia koruja voi yhdistellä erilaisiin uusiinkin asuihin ja koruja keskenään ajankohtaisina kymmeniä vuosia.

Hopeisten Viidakko-korvakorujen muoto on saanut inspiraationsa peikonlehdestä.
Käsityönä valmistettujen korvakorujen korkeus on noin 26 mm. Korut on pakattu uusiokäyttöpahvisiin korurasioihin.
Kuva: Tiina Palm

Erityisesti hopeasta valmistuvaan valmismallistoon, mutta myös tilaustöinä valmistuu koruja, joihin on yhdistetty jalokiviä. Tanja Ahjopalon erityisiä suosikkeja ovat granaatti, herkkä vihreä prasioliitti sekä erilaiset kvartsit.

Korun valmistuvat käsityönä Kruununhaassa sijaitsevalla työhuoneella, samoin koruihin suunnitellut jalokivien istutukset. Kuva: Laura Karlin.

Ahjopalon inspiraatio syntyy usein luonnosta, ja lisäksi hän haluaa tehdä arjesta aina hieman kauniimpaa. Tyyli, joka hänen käsissään ja työpajassaan ammattitaidolla syntyy, sopii niin arkeen kuin juhlaankin.

***

Kuvat: Folklore Studio

Linkki Folklore Studion kotisivuille täältä

Folklore Studio & Shop, Helsinki kartalla

Folklore Studio Instagram