Season Film Festival esittelee mielenkiintoiset elokuvauutuudet

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävä Season Film Festival esittää tänä vuonna jo seitsemättä kertaa kansainvälisillä festivaaleilla suosiota saaneita ja kevään kiinnostavimpia arthouse-uutuuksia ja ennakoita. Season Film Festivalin järjestää Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa ry. Esitysteattereina toimivat Bio Rex, Maxim ja Kinopalatsi.

Season Film Festivalilla esitetään 19 pitkää elokuvaa ja viisi lyhytelokuvaa. Näytöksiä on neljän päivän aikana yhteensä 41. Ohessa muutamia poimintoja ohjelmistosta.

Vox Lux - Kuva: Season Film Festival
Vox Lux – Kuva: Season Film Festival

Suomen ensi-iltansa festivaaleilla saa Brandy Corbetin ohjaama VOX LUX, jonka pääosissa nähdään Natalie Portman ja Jude Law. Elokuva kertoo nopeasti ja nuorella iällä tähteyteen nousevasta laulajasta, Celestestä, jonka persoonaa musiikkibisnes ja sen raadollisuus muokkaavat. Elokuvan musiikista vastaa popmuusikko Sia. (30.3. klo 18:30 Kinopalatsi 2, 31.3. klo 21:00 Bio Rex.)

A Private War. Kuva: Season Film Festival
A Private War. Kuva: Season Film Festival

A Private War on tositapahtumiin perustuva trilleri, joka kertoo Sunday Times -lehden sotakirjeenvaihtajana lähes kolme vuosikymmentä toimineesta Marie Colvinista. Elokuvan on ohjannut Matthew Heineman ja Colvinin roolia näyttelee Rosamund Pike. (29.3. klo 18:45 Bio Rex.)

Sistersin Veljekset. Kuva: Season Film Festival
Sistersin Veljekset. Kuva: Season Film Festival

Lännenelokuvien ystäville elokuvavalikoimasta löytyy Jake Gyllenhaalin, Joaquin Phoenixin ja John C. Reillyn tähdittämä Sistersin veljekset (28.3. klo 20:45 Bio Rex) ja mustalla huumorilla varustettu feministinen westerni Damsel. (29.3. klo 21:00 Bio Rex, 30.3.klo 21:00 Kinopalatsi 2.)

Invisibles - Kuva: Season Film Festival
Invisibles – Kuva: Season Film Festival

Ranskassa suuren suosion kerännyt komedia Invisibles, kertoo asunnottomista naisista ja heidän käyttämästään päiväkeskuksesta, joka viranomaisten toimesta suljetaan. Päiväkeskuksen virkailijat päättävät ottaa oikeuden omiin käsiinsä avustaessaan entisiä asiakkaita pääsemään jaloilleen. Hauska ja tunteikas tarina perustuu journalisti Claire Lajeunien tutkimustyöhön ja dokumenttisarjaan, ja sen on ohjannut Louis-Julien Petit. Rooleissa nähdään kokeneita näyttelijöitä kuin myös asunnottomuuden kokeneita naisia. (31.3. klo 16:30 Bio Rex)

Elokuvateatteri Maxim - Kuva: Ideal Helsinki
Elokuvateatteri Maxim – Kuva: Ideal Helsinki

Liput näytöksiin maksavat 10e. Lippuja voi ostaa näytöspaikkoina toimivista Maximista, Bio Rexistä ja Kinopalatsista, sekä Akateemisen Kirjakaupan Season-lipunmyyntipisteestä tai festivaalin verkkokaupasta. Festivaalin koko ohjelmiston löydät osoitteesta https://hiff.fi/seasonfilmfestival/elokuvat/.

Lisätietoja: https://hiff.fi/seasonfilmfestival/

Kuvat: Season Film Festival, Ideal Helsinki.