Designmuseossa on avautunut hollantilaisen kuvataiteilija ja korusuunnittelija Ruudt Petersin näyttely Bron. Näyttely tutustuttaa katsojan Petersin pitkään taideuraan – aina 1970-luvulta nykyhetkeen asti. Näyttely on nähtävissä 17.3.2019 saakka.
Petersin (s.1950) persoonallinen suunnittelu juontaa juurensa jo 1970-luvulta. Tyyli on ollut alusta lähtien omintakeinen sekä kuvanveistoksellinen, ja sitä on pidetty jopa kapinallisena. Teokset ja niiden koot vaihtelevat pienistä ja kokeellisista koruista suuriin ja veistoksellisiin. Peters on palkittu töistään Herbert Hofmann- (2004) , Francoise van den Bosch- (2000) ja Marzee -palkinnoilla (2005).
Inspiraatiota Peters hakee teoksiinsa kulttuurista, uskonnosta, perinteistä, sukupuolesta, ruumiillisuudesta sekä alkemiasta, joihin hän työskentelyssään yhdistää oman ajattelunsa ja mielikuvituksensa. Peters kertoo, että hänen taiteessaan sekoittuvat syy ja seuraus, toiminta ja vastareaktio, putoaminen ja jaloilleen pääseminen, epävarmuus, havainto kuin mielenkiinto. Myös ympäristö, jossa teokset esitetään, on Petersille merkittävä osa teosta. Katsoja voi näyttelyyn tutustuessaan katsoa mobiililaitteellaan teoksista lisää kertovia videoita.


Bron-näyttely on nähtävissä Designmuseossa 17.3.2019 asti. (ti 11-20, ke-su 11-18, ma suljettu)