Espoo Ciné, yksi Suomen suurimmista elokuvafestivaaleista, järjestetään 6.-12.5. jo 30. kerran. Viikon aikana esitetään lähes sata elokuvaa kymmenistä eri maista. Elokuvien joukossa nähdään uusia mutta myös vanhoja suosikkeja. Näyttämöinä Espoo Cinélle toimivat festivaalin oma elokuvateatteri Kino Tapiola, Espoon kulttuurikeskus Tapiolassa ja Finnkinon teatterit Isossa Omenassa ja Sellossa. Seuraavassa joitain poimintoja festivaaliviikon laajasta ohjelmistosta.

Budapestin auringonlasku (2018) on Oscar-voittaja László Nemesin (Son Of Saul, Paras ulkomainen elokuva 2016) ohjaama uutuusdraama. Budapestin auringonlasku vie ensimmäistä maailmansotaa edeltävään silloisen Itävalta-Unkarin Budapestiin. Vanhempansa menettänyt nuori Irisz saapuu kaupunkiin unelmanaan työskentely vanhemmilleen aikanaan kuuluneessa hienossa hattukaupassa. Uutta omistajaa ja monia muita ei Irisz´n läsnäolo miellytä, etenkään, kun nuori nainen alkaa kaivella perheensä historiaan liittyviä asioita, jotka johdattavat hänet Budapestin korruptoituneeseen ja levottomaan alamaailmaan. (Pe 10.5.2019 18.30 Tapiolasali)

They Shall Not Grow Old (2018) on Oscar-palkitun ohjaaja Peter Jacksonin dokumenttielokuva ensimmäisestä maailmansodasta. Elokuva on koostettu alkuperäisistä, yli sata vuotta vanhoista filminpätkistä, jotka on tuotu modernin teknologian avulla lähemmäksi katsojaa ja koostettu kokonaiseksi elokuvaksi. Alkuperäiset, mustavalkoiset ja äänettömät filminpätkät ovat saaneet värit ja ääniraidat. (su 12.5.2019 20.00 Tapiolasali, Espoo Cinén päätöselokuva)
Tukholman-syndrooma – tilanne, jossa kaapatut henkilöt osoittavat solidaarisuutta kaappaajilleen – lienee monille tuttu käsite psykologiasta. Elokuvassa Stockholm (2018) palataan vuoteen 1973 ja Tukholmassa tapahtuneeseen Kreditbankenin pankkiryöstöön, joka aikoinaan johti Tukholman-syndrooma käsitteeseen. Tapahtumat alkavat, kun vankilasta vapautunut Lars (Ethan Hawke) astelee tukholmalaispankkiin aikeenaan ryöstää pankki ja vapauttaa ystävänsä vankilasta panttivankien avulla. Kaikki ei kuitenkaan onnistu suunnitelmien mukaisesti ja panttivankitilanne pitkittyy. Pankkivirkailijana työskentelevän ja panttivangiksi jääneen Biancan (Noomi Rapace) ja ailahtelevan Larsin välille syntyy kuitenkin yhteys, josta tapaus jäi historiaan. (la 11.5.2019 19.30 Louhisali )

Tanskalaistrillerissä The Guilty (2018) hätäkeskuksessa työskentelevä, pöytähommiin laitettu poliisi Asger Holm (Jakob Cedergren) saa kaikenkarvaisten hätäpuhelujen keskellä puhelun, jonka soittajan hän epäilee olevan kidnapattu. Puhelu kuitenkin katkeaa ennenaikaisesti, jättäen Asgerin pimentoon tapahtumien todellisesta tilasta. Hänen poliisinvaistonsa kuitenkin heräävät, ja hän rupeaa hätäkeskuksesta käsin selvittämään, mistä oikein on kyse. Puhelimitse kentältä kerätyn tiedon alkaessa selvittää tilanteen todellista luonnetta, Asger huomaa nopeasti olevansa osana jotain isompaa. Elokuva on tanskalaisen Gustav Möllerin esikoisohjaus, joka on kerännyt palkintoja elokuvafestivaaleilla, mm. vuoden 2018 Sundance-festivaalilla. (to 9.5.2019 21.15 Tapiolasali)

Ranskassa suuren suosion saavuttanut komedia Invisibles (2018), kertoo asunnottomista naisista ja heidän käyttämästään päiväkeskuksesta, jonka viranomaiset sulkevat. Päiväkeskuksen virkailijat päättävät ottaa oikeuden omiin käsiinsä avustaessaan entisiä asiakkaitaan pääsemään jaloilleen. Hauska ja tunteikas tarina perustuu journalisti Claire Lajeunien tutkimustyöhön ja dokumenttisarjaan, ja sen on ohjannut Louis-Julien Petit. Rooleissa nähdään kokeneita näyttelijöitä kuin myös asunnottomuuden kokeneita naisia ( ke 8.5.2019 17.00 Tapiolasali, la 11.5.2019 17.15 Omena 6, la 11.5.2019 17.15 Omena 6)

Ohjelmistoon mahtuu myös useita muita kansainvälisillä elokuvajuhlilla palkittuja elokuvia kuten Cannesissa palkitut Happy as Lazzaro (2018), Sofia (2018) ja peräti neljä palkintoa 2018 kahminut Girl (2018). Koko Espoo Cinén ohjelmiston löydät täältä.
Lippuja näytöksiin voi ostaa verkosta ja festivaaliteattereiden lipunmyyntipisteistä. Liput näytöksiin maksavat 10€ ja lapsille suunnatun Junior Cinén näytöksiin 6€. Elokuvat on pääosin tekstitetty englanniksi. Tarkemmat tiedot kielestä ja tekstityksistä löytyvät Espoo Cinén ohjelmistosivuilta.
Lisätietoja: https://www.espoocine.fi/2019/fi/