Sinikka Nikander – suomalaisten juhlapukujen osaaja

Muotitaiteilija Sinikka Nikanderin 25-vuotisjuhlanäytöksessä Ravintola Havenissa 4. lokakuuta esiteltiin kotimaisia uniikkeja juhla- ja hääpukuja.

Sinikka Nikanderin juhla- ja hääpuvut. Kuva Harri Masko.

Sinikka Nikander on monipuolinen juhlapukuosaamisen ammattilainen, tekstiilialan artesaani, maskeeraaja ja kukka-alan ammattilainen. Hän valmistaa Helsingissä Ateljée Pitsikukka  -yrityksessään tilaustöinä yksilöllisiä uniikkeja juhla- ja hääpukuja.

Sinikka Nikanderin hää- ja juhlapuvut.

Linnan juhlien ja monien muiden juhlapukujen suunnittelusta tunnettu Nikander kertoo, että hän jo lapsena haaveili kauniista vaatteista ja halusi ommella jotain erityistä.

Hän myös piirsi lapsena paljon. – Aiheita oli useimmiten vain yksi, juhlapuvut, hän toteaa. – Päätä ja käsiä tai jalkoja en malttanut piirtää vaan keskityin kaikkiin ihaniin väreihin ja yksityiskohtiin puvuissa.

Voi todeta, että haaveet ovat nyt totta, kun katsoo Nikanderin ateljeessa syntyneitä persoonallisia uniikkiasuja. Niin juhla-  kuin hääpuvuista voi erottaa toinen toistaan kauniimpia yksityiskohtia ja leikkauksia, kangasvalinnat on tarkkaan harkittuja mallit ja leikkaukset huomioon ottaen.

Sinikka Nikanderin juhla- ja hääpukunäytös.

Näytöksessä oli esillä herkkää ja samalla hyvin ajankohtaista morsiuspukeutumista mutta myös hillittyä eleganssia ja tyyliteltyjä, hienostuneen värikkäitä juhlapukuja. Hää- ja iltapukujen lisäksi näytös esitteli kauniita yksilöllisiä vierailuasuja. Näytöksen korut olivat Carina Blomqvist Designin.

Juhlanäytös pidettiin Hotelli Havenin intiimissä Ravintola Havenissa. Toisen kerroksen ravintolasalit oli yhdistetty catwalkiksi, jolle salien suuret kattokruunut loivat juhlan tunnelmaa.

Sinikka Nikanderin juhla- ja hääpuvut. Kuva Harri Masko.

Catwalkilla nähtiin ammattimallien ohella tuttuja julkisuuden kasvoja, kuten mm. entinen balettitanssija Minna Tervamäki, toimittaja Rita Tainola, eduskunnan puhemies Paula Risikko ja meikkitaiteilija Raili Hulkkonen.

Sinikka Nikanderin hää- ja juhlapukunäytös.Kuva Harri Masko.

Ravintola Haven sijaitsee Kauppatorin läheisyydessä sijaitsevassa Sundmanin talossa. Talo on saanut nimensä kauppalaivan kapteeni, kauppias Gustaf Wilhelm Sundmanin mukaan. Sundman rakennutti talon vuosina 1817–1820. Helsingin toiseksi vanhimman kivitalon on suunnitellut maineikas Carl Ludvig Engel.

Katso myös muut suomalaiseen suunnitteluun ja koruihin liittyvät artikkelimme.

Lisätietoja: Pukutaitelija Sinikka Nikander, Hotelli Haven, Carina Blomqvist Design.

Kuvat: Harri Masko