I love me -messutapahtumassa näkyi vastuullinen kulutus

Syksyn 2018 I love me -messuilla oli entistä enemmän näytteilleasettajia, jotka uskovat vastuulliseen ja eettiseen kulutukseen. Luonnonkosmetiikan ja ekomuodin lisäksi messuilla oli tarjolla lifestyletuotteita, kuten koruja ja asusteita, kotimaista muotia ja  vastuullisesti tuotettua ruokaa.

Tapahtumassa äänestettiin Vuoden kauneinta sormusta Vielä ehdit äänestämään!  (Tiesitkö, että valtaosa Suomessa valmistetuista hopea- ja kultakoruista tehdään kestävän kehityksen mukaisesti kierrätetyistä jalometalleista? )

Kuluttajat ovat jo jonkin aikaa ottaneet huomioon omissa kulutuspäätöksissään tuotteiden kestävän kehityksen arvot sekä laadun ja raaka-aineiden ja ekologisuuden merkityksen. Yhä enemmän tarkkaillaan tuotteiden alkuperää ja samalla kierrätysmateriaalit kiinnostavat.

Tämä suuntaus näkyi myös Messukeskuksessa Helsingissä, 19.-21.10. järjestetyn I love me – tapahtuman ohjelmassa. Puheenaiheina niin esiintymislavoilla kuin osastoilla olivat laajasti esillä mm. kierrätysmuoti, vaatteiden lainaus ja uusien biomateriaalien hyödyntäminen vaatevalmistuksessa. Tarjolla on tyylikkäitä ja viimeisteltyjä eko- ja kierrätysmateriaaleista valmistettuja muoti- ja muita lifestyletuotteita.

Luonnonkosmetiikkaa myyvien yritysten määrä on niin ikään kasvanut, ja messuilla mukana oli lähes 20 alan kansainvälistä ja suomalaista toimijaa. Kuluttajat arvostavat mm. raaka-aineissa luonnon puhtautta, eläinkokeettomuutta ja vegaanisuutta ottaessaan käyttöön luonnonmukaista kosmetiikkaa, pesuaineita, saippuoita ja shampoita.

Kuvat:  Ideal Helsinki, I love me -tapahtuma